
eli knekkebrød eli näkkileipä

Tästä terveellisemmäksi ei leipä yksinkertaisesti voi mennä. Eikä juuri maukkaammaksi.
3 suurta munaa
10 rkl sesamin siemeniä
10 rkl auringonkukan siemeniä
3 rkl pellavan siemeniä
6 rkl kaurahiutaleita
2 tl merisuolaa (tai maun mukaan vähemmän..)
4 rkl jauhettua mantelia (jauha mantelit/mantelihiutaleet melkein jauhoksi, sellaiseksi “hiekaksi”)

Sekoita ainekset kulhossa pehmeäksi taikinaksi. Ei vetisen juoksevaksi, eikä kuivaksi. Liian juoksevan tuntuiseen taikinaan lisää mantelijauhetta, liian kuivaan voi laittaa vielä yhden kananmunan.

Levitä taikina pellille mahdollisimman ohueksi levyksi. Tällä ohjeella pitäisi tulla yksi kokonainen pellillinen eli aikas monta näkkäriä. Paista levyä 150 asteessa 20-30 min: mitä kauemmin paistat, sitä tummempia ja kovempia näkkäreistä tulee. Mulle riittää 20 min; ovat silloin kivan pehmeitä syödä. Viipaloi levy heti uunista nostettuasi vaikkapa sellaisella pitsapyörällä näkkärin kokoisiin osiin ja anna jäähtyä (mieluiten ritilällä).

Mmmm. Maku on ihan uskomattoman hyvä. Vaikka söisi ihan pelkästään. Suosittelen niiiin lämpimästi kokeilemaan. Ei hiivaa, ei jauhoja… Ja ummetuksesta kärsivät voivat lisätä taikinaan pellavan siemeniä pikkasen, taattu vaikutus ;)))

Sit lauantaiherkkujen pariin ;D
(Ei me sentään näkäriä syödä lauantai-iltana, mutta hyvä leipoa jo alkuviikon tarpeiksi :P)


![logo_putiikki_rannalla_HQ_RGB_bw[1]](http://kalastajanvaimo.indiedays.netdna-cdn.com/files/2011/08/logo_putiikki_rannalla_HQ_RGB_bw12-420x87.jpg)



Tein melkein samanlaista näkkäriä keliaakikko vierailleni, mutta siinä oli jauhoina kookosjauhot (ei manelijauhoa eikä kaurahiutaleita). Kookosjauhot on vähähiilarisia ja gluteenittomia. Helppoa ja hyvää!
Sannille Belgiaan: eikös Belgiassa ole Tupperwaren-tehdas, kai siellä jostain löytyy joku, jolta voi tilata silikoni leivinalustaa/paistoalustaa, joka laitetaan pellille. Todella kätevä esim. pitsaa paistaessa.
This design is incredible! You most certainly know how to keep a reader entertained. Between your wit and your videos, I was almost moved to start my own blog (well, almost…HaHa!) Wonderful job. I really loved what you had to say, and more than that, how you presented it. Too cool!